maanantai 15. joulukuuta 2014

Marraskuussa loppuneet ja uudet tuotteet

Uudet/loppuneet
Kokonaissaldo aika monipuolinen
Iso läjä erilaisia näytteitä
Jalkojenkuorintasukat maksoivat 5€ Kosmetologipäivillä. 
Dermosil Foot Therapy-voide oli ihan ok, ei ihan niin hyvä kuin odotin
Lumenen kiinteyttävää pikakaunistajaa löytyy toinen puteli, tämä oli jo niin vanha etten muista milloin avattu.
CC-voide Light-sävyssä on muodostunut jo luottotuotteekseni!
Goshin tosi vanha primer ajoi asiansa mainosti, plussaa hygienisestä pumppupullosta.
5ml Lancomen Genifique Yeux-silmänympärysvoidetta riitti oikeasti puoleksi vuodeksi. En tiedä onko vähän vanhemmalle iholle tarkoitettu, mutta en varmaan osta itse.
Islannin Blue Lagoonilta saatavaa mutaa kasvonaamion muodossa
Pari ampulliakin käytin.
Peraikantuoksuinen käsi/vartalovoide. Hyvältä tuoksuva, mutta sen verran litkua, ettei varainainen kosteutusteho riittänyt.
Incanto Charms oli ihana tuoksu, jonka kuitenkin halusin käyttää pois. 
Voiteen tuoksu Aloe&green tea, yumm!
Mun luultavasti eka meikkisivellin H&M:stä. Olen omistanut sen lähemmäs 10 vuotta, ja siitä edelleenkin irtoaa mustaa väriä pestessä! Joutaa pois :D

Dermosil Hilseshampoo teki lievästi viilentävät/rauhoittavan tunteen. 
Tallinnasta ostettu kuivashampoo oli todella huono!
Kms california hiusten pikakuivattaja? Jos oon oikein ymmärtäny :D ihan kiva, ei kuitenkaan ihmeitä tehnyt

Uusista tuotteista ei nyt löytynyt kuvaa? 






keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kosmetiikkatilanne marraskuun jälkeen

Loppuneet/tuhotut

Perässä kuukausi/vuosi jolloin hankittu

Jalkavoiteet:

Lumene Koivu & Hunaja Jalkavoide 3/13
Boreas -jalkavoide 4/13
Peclavus Warming Foot Cream 11/13
Dermosil Jalkavoide Shea 6/14
- Orto Värskendav Jalakreem (Tallinnasta) 7/14
- Peclavus Warming Foot Cream 10/14
- Peclavus Warming Foot Cream 10/14

Käsivoiteet:

Crabtree & Evelyn Rosewater 8/13
Crabtree & Evelyn Avocado 8/13
  
Solution Cosmetic Group Moisturizing Hand and Body Lotion 10/13
Dermosil Primo Saksanpähkinä Käsivoide 11/13
Crabtree & Evelyn Avocado Hand Therapy 25g 02/14
- Crabtree & Evelyn Avocado Hand Therapy 100g 02/14
- Crabtree & Evelyn Summer Hill Hand Therapy 100g 02/14
- Samt Hand Cream 5/14
- L'Occitane Beurre de Karite 30ml 11/14
- L'Occitane Roses et Reines 30ml 11/14
- L'Occitane Pivoine Flora 30ml 11/14

Vartalovoiteet:

TBS Brazil Nut -vartalovoi
Naomi Campbell Cat Deluxe -tuoksuvartalovoide
TBS Coconut -vartalovoi
Ooh LaLa 2/12
- Lancôme 10/12
- Palmer's Cocoa Butter Formula 12/12
- TBS Peach Vartalovoi 12/12
- TBS Macadamia Vartalovoi Duo 12/12
- Aruba Aloe Skin Care Gel 3/13
- Biotherm Lait Corporel 400ml 7/13
- Primo Kiinteyttävä Suklaageeli 11/13
- Marc Jacobs Daisy -tuoksuvartalovoide 12/13
- Versace Bright Chrystal -tuoksuvartalovoide 4/14
- Yliopiston Apteekki Professorin Kevyt Kosteusvoide 6/14

Kasvovoiteet:

- Lumene Sensitive Touch 5 min SOS Cream
Vichy Aqualia Thermal 
Malu Wilz Essential Cream
Lumene Sensitive Touch 5min SOS Cream 02/14
- Denova Pro Päivävoide Couperosa-iholle 10/14
- Denova Pro Yövoide Couperosa-iholle 10/14

Sävyttävät kasvovoiteet:

- Lumene Heleyttävä BB-voide 3/13 
Garnier BB-voide Combination and Oily Skin 7/13
Lumene CC-voide (light) 8/13
- Lumene CC-voide (medium) 02/14
- L'Oréal Magic Skin Beautifier BB-voide 4/14

Kasvoseerumit:

Natural Arbutin -Seerumi
Happy Face Boost Up 2/12
Lumene Time Freeze Kiinteyttävä Pikakaunistaja
Lumene 2in1 Kosteuttava ja Tasoittava Tehohoito
- Lush Palaseerumi
Olay 3 Point Super Serum
- Lumene LAB Suojaava Seerumi 11/12
EkoPharma Lakka-Tyrni kasvoseerumi 4/13
Janssen Cosmetics Angel's Wings Serum 11/13
Lumene Kiinteyttävä Pikakaunistaja 02/14 (viety Hkiin 9/14, poistuu laskuista)
- Paese Triple Hyaluronic Acid Serum 10/14

Öljyt:

- Monoi-öljy (vartalolle)
- Natusan Baby -vauvaöljy
Hamppuöljy
- Melvita Carrot Oil
- Julia Lawless Cold Pressed Almond Oil

Silmänympärysvoiteet:

L'oréal Collagen Micro-Vibration
- Sensai Silk Moisture Eye Cream
Lumene Deep Moisture Eye Gel 03/14
Lancome Genifique Yeux 6/14

Kasvojenpuhdistusaineet:

- Oliiviöljypalasaippua
- Mutapalasaippua
- Teepuu-palasaippua 10/12
EkoPharma Lakka-Tyrni -kasvojenpuhdistusgeeli 4/13
Lumene 3 in 1 puhdistusvesi ?/13
- Garnier Micellar Cleansing Water 5/14

Kasvovedet:

Lumene Kosteuttava Kasvovesi
Biotherm Biosource 400ml 7/13

Silmämeikinpoistoaineet:

Lumene Waterproof Eye Makeup Remover 100ml
Lancomen pullossa jotain vedenkestävälle silmämeikille
Dermosil 5/13
- Lumene Waterproof Eye Make Up Remover 200ml 03/14

Erikoisvoiteet:

- Elizabeth Arden Eight Hour Cream Skin Protectant 50ml
- Elizabeth Arden Eight Hour Cream Skin Protectant 50ml
- Elizabeth Arden Eight Hour Cream Skin Protectant 30ml
- Elizabeth Arden Eight Hour Cream Skin Protectant 30m 12/09
Weleda Skin Food
Apolar -kortisonivoide
E45 Itch Relief 12/12
- Dexpanthenol Ratiopharm 10g 7/13
- Peclavus Anti-Crack Balm Kovettumavoide 9/13
- Perskindol 12/13
- Voltaren 12/13
- Aslak Pakkassuojavoide 01/14
- Nivea Sun Aurinkovoide 7/14 
- Lämpövoide 8/14

Erikoisjutut:

Make Up Store Lip Care Mix
L'oréal Lip Collagen
- RFSU Hair Helper Intime After Care
Grace Your Face Cucumber Eye Pads 8/12
- Grace Your Face Green Tea Eye Pads 8/12
- Oriflame Teepuu ja Rosmariini -hoitoöljy
TBS Tea Tree Oil 10ml 8/13
- pfb Vanish Seerumi sisäänkasvaneille karvoille 11/14

Kasvosuihkeet:

- The Body Shop E-vitamiini Face Mist
- Oriflame Oxygen Boost Face Mist 4/12

Puhdistusliinat:

Lambin Liinat
Happy Fresh Wipes 12/13
Oreon Cleansing Wipes (Tallinna) 7/14
- Oreon Cleansing Wipes (Tallinna) 7/14

Kasvokuorinnat:

- Freeman Enzyme Mask Pineapple
Soap&Glory Scrub Your Nose In It 2/12
Herbal Scrub -kuorintajauhe 2/12
Kuorintaliinat 8/12
- St. Ives Abricot Scrub 9/13 (USA)

 Vartalokuorinnat:

Saules Fabrika Strawberry With Cream Salt Body Scrub 9/13
- Saules Fabrika Bright Chrystal Salt Body Scrub 11/13
- Lumene Kirkastava Vartalokuorinta 4/14

Kasvonaamiot:
Lumene Hydra Tender Ruhoittava Kosteusnaamio
- Lancôme Souplesse Kosteusnaamio
- Lumene Arctic Touch Syväpuhdistava Turvenaamio
- Lumene Time Freeze Kiinteyttävä Naamio

Dödöt:

Biotherm Deo Pure 75ml 7/13
Dove Go Fresh Pomegranate 03/14
- Rexona Aloe Vera 5/14

Matkakokoiset tuotteet:

- Lancôme Bi-Facil Silmämeikinpoistoaine 30 ml
Biotherm Biosource Puhdistusaine 20ml 7/13
TBS Tea Tree Puhdistusaine 40ml 8/13
TBS Tea Tree Kasvovesi 40ml 8/13
TBS Tea Tree Kosteusvoide 15ml 8/13
Cetaphil Cleanser 8/13
- Blue Lagoon-tuotteet 8/13
- J.R. Watkins-tuotteet 8/13
     - 
Hand and Body Lotion Aloe and Green Tea 29ml
     - Hand and Body Lotion Mango 29ml
     - Rejuvenating Foot Lotion Peppermint 29ml
     - Hand Cream Aloe and Green Tea 20g
     - Hand Cream Lemon Cream 20g
     - Hand and Cuticle Salve Lavender 7g
     - Hand and Cuticle Salve Lemon 7g
Hotellituotteet 8/13
Blue Lagoon Silica Mud Mask 01/14
- Lumene Radiant Touch Raikastava Puhdistusvoide 3/14
- Aruba Aloe -ihogeeli 4/14
- Aruba Aloe E-vitamiinigeeli 4/14
- Hotellituotteet Naantali 6/14
- Lancôme Bi-Facil Silmämeikinpoistoaine 30 ml 6/14
- Janssen Cosmetics-matkatuotteet 7/14
     - Mild Creamy Cleanser 30ml
     - Radiant Firming Tonic 30ml
     - 
Day Vitalizer 15ml (lahjoitettu eteenpäin, liian rasvainen omaan makuun)
     - Calming Sensitive Cream 15ml
     - Balancing Cream 15ml
- Ahava Mineral Body Lotion 10/14
- Ahava Smoothing Moisturizer 10/14
- Janssen Cosmetics-matkatuotteet 11/14
     - Mild Creamy Cleanser 30ml
     - Radiant Firming Tonic 30ml
     - Night Replenisher 15ml
     - Eye Zone Gel 5ml

Hajuvedet:

Jennifer Lopez J.Lo (myyty kirppiksellä 03/14)
- Dolce & Gabbana Light Blue 12/09
- Escada Into The Blue
Naomi Campbell Cat Deluxe (viety Hkiin, eli pois laskuista)
- Naomi Campbell Cat Deluxe At Night
- Elizabeth Arden Green Tea
Salvatore Ferragamo Incanto
- Calvin Klein One (minipullo)
- Tommy Hilfiger Tommy Girl
- Versace Bright Crystal 9/11
- Escada Taj Sunset 3/12
- Escada Miniatyyrihajuvedet 12
- Guess Seductive 12/12
- Escada Taj Sunset 02/13
- Moschino Cheap&Chic Light Clouds 4,9ml 12/13
- Marc Jacobs Daisy 75ml 12/13
- Kenzo Flower in the Air 30ml 02/14

Huulirasvat:

Oriflame Tender Care -purkki
- Elizabeth Arden 8 Hour Cream -puikko 12/09 -> purkki
- Vaseline Aloe Vera
Maybelline Baby Lips 02/12
Berli Pops Banana 02/12
- Aromatic Maya Avocado 02/12
- Aromatic Maya Peach 02/12
- Aromatic Maya Papaya 02/12
- Proclé Booster
- Proclé Booster
- Proclé Glitter
- Oriflame Wonder Balm
- Nuxe Bio Beauté Baume Lèvres au Beurre d'Abricot 08/12
- J.R. Watkins Lip Balm Peppermint 8/13
- Lip Smacker Strawberry Fanta 11/13
- ACO FACE cerat 12/13
- Lumene Sensitive Touch SOS 02/14